Peuranpolulla pyhiinvaelletaan keväästä syksyyn
Järjestän tänä kesänä yli 100 kilometrin Peuranpolun pyhiinvaelluksen Risuperältä Koirasalmen kautta Lestijärvelle, josta vaellus etenee lopulta Pihtiputaalle Suurijärven kämpälle. Jotta kokemus olisi mahdollisimman miellyttävä, olen jakanut reitin viiteen noin 20 kilometrin mittaiseen etappiin ja yöpymistarvikkeille järjestyy kuljetuspalvelu. Matkaa taitetaan kerran kuukaudessa, 3 päivän ajan.
Lähdin ensimmäiselle pyhiinvaellus etapille torstaina 21. toukokuuta. Risuperän ja Koirasalmen väliin jää Salamanperän luonnonpuisto, jonka luonto on mykistävän kaunis täysin luonnontilaisine metsineen. Lähtöpäivän sää oli lähes pilvetön, leudon tuulen hivellessä kulkijaa. Kevääseen heränneen luonnon vehreys hyökyi päälle lintujen kevätkonsertin tahdittaessa matkaa.
Pyhiinvaellus eroaa tavallisesta vaeltamisesta monin tavoin. Jo se, että päättää tietoisesti pyhiinvaeltaa on iso askel kohti sisintä. Pyhiinvaeltajalla on halu kuulla keho-sielu-mielensä viestejä ja kulkea viestien viitoittamana. Halutessaan pyhiinvaeltaja voi asettaa matkalleen intention, kysymyksen, johon haluaa selkeyttä. Pyhiinvaeltajalle kuljetut kilometrit eivät ole merkityksellisiä, oleellisempaa on ymmärtää pysähtyä ja olla läsnä itselleen.
1 etappi eteni rauhallisesti niin sisäisiä viestejä kuin luonnonihmeitä huomioiden ja niistä kirjoittaen. Matkalla tuli vastaan muinainen karhunpyydys, jonka infokyltissä kerrottiin, että suomenkielessä on karhulle jopa 200 eri nimitystä. Yksi näistä nimistä on kouko. Kinnulassahan on Koukoniemi, jonka merkitystä olen joskus pohtinut. Olisikohan siellä joskus pidetty peijaisia, tuumailen kulkiessani.
Luonnonpuiston polun varrelle osuu myös kirkkokivi, jolla huilattiin pitkällä kirkkomatkalla jopa Rautalammille tai Pietarsaareen saakka. Samuli Paulaharjun kirjaama tarina kertoo Pölkin emännästä, joka lähti hoitamaan kirkkoasioita koko katraansa kera. Samalle reissulle olikin kertynyt monenmoista hoidettavaa; piti entinen miesvainaja kuolettaa ja uusi vihkiä. Molempien miesten kanssa saadut pojat oli kastamatta. Nyt jo mukana juoksevat pojat riitelivät kulkiessaan; toinen huuteli ettei tahdo olla Paavo, toisen taas hokiessa, että minä haluan olla Esa. Tarina jäi somasti kutkuttamaan ja matkaani jatkaessa pohdin näiden menneiden kirkkomatkan kulkijoiden kulkeneen samaa polkua kanssani omilla pyhiinvaelluksillaan, omien kysymystensä saattelemana.
Ohittaessani Koirasalmen luontotuvan nappasin astiani täyteen juomavettä ja tein leirin Hiiliniemeen. Kulkijoita oli torstaina vähän ja sain myös yöpyä omassa rauhassani. Yli 7 kilometrin taivallus ja ulkoilu tekivät tehtävänsä ja nukahdin hyvissä ajoin tuulen huminaan.
Perjantaiaamu aukeni hieman pilvisempänä, mutta edelleen lämpimänä, keli oli mitä mainioin vaellussää. Kehoni tuntui kaipaavan vielä lepoa, joten jatkoin vielä aamupalan jälkeen tovin pötköttelyä ja odotin rauhassa, milloin polun kutsu kävisi makuupussin lämpöä voimakkaammaksi.
Hiiliniemestä matkani kulki Heikinjärven, Tavilammen ja Kauluksen kämpän kautta kehoni toiveita kuunnellen ja luonnon voimaa ammentaen lopulta illaksi Sysilammelle, jonka autiotuvan lämpöön tein pesäni. Kuulostelin kokemuksia, annoin kynän kulkea muistikirjani sivuilla ja kiitin metsänväkeä kaikesta siitä hyvyydestä, jota minulle oli suotu. Lämmin tunne läikähti rinnassani muistaessani, että tämä oli vasta alkua. Seuraava etappi jatkuu kesäkuussa Sysilammelta eteenpäin.
Jos tämä tarinani herätti sinussa kutsun polulle, niin ota yhteyttä: taidekuiskaaja@gmail.com.
Lisätietoja tulevista etapeista ja kokemuksistani voit lukea lisää Taidekuiskaajan facebook-sivulla.
